Gliding.fi

SM2010, EFRY

Perjantai 11.6.2010, talkoopäivä

klo 7:40
Päivä valkenee kauniina, tosin kentän eteläpuolella näkyy jo pilvikatto, osa siitä on jo kentän päällä. Aamu-tv:n sää näytti siltä, että vielä ehditään laittaa kone putkeen ennen kaatosadetta. Mutta toki ensin käydään kuuntelemassa mitä briefingissä sanotaan.

Jos tänään tulee kaatamalla vettä, voisiko vaunun pestä sellaisella tekniikalla että ensin levitetään mäntysuopa ja sitten annetaan sateen huuhdella…heh. Sadetakki voisi olla tarpeeseen siinä puuhassa.

klo 10:30
Eilisen päivän voittajat on “kukitettu” eli Roseet kävi pokkaamassa Harri Hirvola, Martti Koivula ja Markku Kuusisto, onnea! Seuraava briefing klo 11:45, kumpiaisia syntyy vaikka pilvikatto on jo päällä. AAT tehtävä on annettu, mutta vielä ei ole annettu lähtöjärjestystä.

klo 12:00
Päivä on peruttu ja seuraava briefing pidetään huomenna klo 10 ellei muuta ilmoiteta. Meidän kone on tosin jo putkessa valmiina lähtöön kohti seuraavia lentokenttiä…

Kilpailunjohtaja Taisto Saarinen muisti toisessa briefingissä organisaation tiedottaja Aleksi Viitalaa, joka eilen oli saanut lentotehtäväksi suorittaa HC-lento Loimaalle (ja takaisin). Lento oli mennyt hienosti, onnittelut Aleksille!

klo 14:00
Sataa. Tänään näköjään saadaan onnitella monia, sillä tunti sitten Mari piti Positiivisten Asioiden Tiedotustilaisuuden, ja saimme kuulla että Tasavallan Presidentti on myöntänyt tänään Räyskälä-Säätiön hakemuksesta lentokapteenin arvonimen Reijo “Tikli” Mäkeläiselle. Mari ojensi Tiklille muistoksi hienon koppalakin sekä pullon kuohuvaa. Arvonimi meni todellakin oikealle miehelle, me kaikki onnittelemme Tikliä!

Päivällä on kentällä ohjelmaa kaikille tekemisen puutteesta kärsiville, sillä viime vuoden tapaan pidetään tymäpäivän talkoot – talkoopäällikkö Jere Selosen johdolla.

Palataan asiaan huomenissa!

Scroll to Top