Jannen Kisat 2010, EFRY
Lauantai 3.7.2010
klo 9:27 Jahas, sitten mennään taas. Tarkoittaen sitä, että Räyskälä on jälleen muuttunut kisa-areenaksi kun perinteiset Jannen Kisat käynnistyivät tänään.
Kilpailunjohtaja Krisitan Roine avasi nämä 27. Jannen Kisat klo 9:00, avajaisissa nostettiin juhlallisesti Suomen ja SIL:in liput. Kristian toimii näissä kisoissa ensimmäistä kertaa kilpailunjohtajana, mutta kisakokemusta hänellä on runsaasti “pöydän” toiselta puolelta. Kristian voitti tämän vuoden Kerholuokan suomenmestaruuden Menkijärvellä.
Avajaisissa ei pitkiä puheita kuultu, mutta tuore kilpailunjohtaja heitti kaikille ajatuksen ilmaan: Jannen Kisoja olisi mahdollista kehittää uuteen suuntaan. Kisoissa voisi tulevaisuudessa olla harjoitus/kerholuokan lisäksi muitakin luokkia, kisoissa voitaisiin nähdä mm. pitkäsiipisiä, jopa SM-tason luokkia, miksei purjelennon GP-kisojakin voisi yhdistää Jannen Kisoihin. Räyskälässä olisi kapasiteettia ja taitoa järjestää isojakin kisoja, ja yksi avainsana on se työvoima eli osaava organisaatio on helpompi muodostaa yksiin isoihin kisoihin kuin useaan peräkkäiseen kisaan.
Omalta osaltani kisan aikana on tarkoitus taas näpsiä kuvia, osallistujaluettelossa on mukana uusia nimiä joten kuviinkin saadaan sitten uutta väriä. Tarkat rajaukset on edelleen päivän sana, saa nähdä millaisia yksityiskohtia gridissä ja koneista löytyy.
klo 18:00 Kuuma lentopäivä alkaa olla lopuillaan, päivä vilahti itse kullakin ihmetellessä atk:n ihmeitä. Keli ilmeisesti oli kohtalaisen hyvää, vain meidän kanadalaisvahvistus joutui laskemaan peltoon. Keskeyttäneitä ei tässä tietenkään lasketa… Tulostiimi aloittaa nyt savottansa, toivottavasti toimistossa on tuuletus kunnossa.
Pohdittiin tuossa maaliintulojen aikaan, että järvestä saattaa tänään kuulua muutama sihahdus kun kentällä päivän kuumentuneet kropat pääsee jäähtymään järviveteen. Täytyy yrittää huomenna oikein kovasti jos sitä vaikka kerkeäisi päivän aikana uimaan. Se saattaakin tulla tarpeeseen sillä sääennuste kertoo että meille on tulossa huomiseksi vielä lämpimämpää ja yhtälailla kuivaa lentosäätä kuin tänään. Ainiin, täydet sympatiat tietysti niille jotka seuraavat tätä kisaa ilmastoidusta toimistosta käsin.