Gliding.fi

Jannen Kisat 2010, EFRY

Sunnuntai 4.7.2010, toinen kisapäivä

Klo 16:40 Päivä jatkuu terassilla, vielä ei jäät kilise lasissa, vaan edessä on tietokone ja kamera. Ilma on aika täydellinen “apuavustajan” näkökulmasta katsottuna, varjossa on sopivan lämpöistä ja tuuli kuitenkin vilvoittaa oloa.

Päivä on tähän mennessä alkanut tietysti briefingillä ja sen jälkeen hinausten piti alkaa klo 12. Ennen hinauksia taivaalla oli keliä haistelemassa kaksi konetta (Harri ja Antti), jotka kertoivat meille että nostot oli heikkoja ja ylsivät vain hieman yli 900 metriin. Kilpailunjohtaja pohti hinausten aloittamista, sillä eihän ole mukavaa laittaa tällaista porukkaa liikkeelle jos taivaalla pääsee vain alle 1000 metriin. Lopulta hinaukset päästiin aloittamaan klo 13:00. Päivän tehtävänä oli aluetehtävä, molempien luokkien tehtäväaikaa lyhennettiin puolella tunnilla alkuperäisestä. Jotkut miettivät ääneen, että tänään saatetaan nähdä paljon maastolaskuja, varsinkin jos keli pysyy matalana.

Ensimmäiset kisakoneet laskeutuivat jo Räyskälään tätä kirjoittaessa, tosin nekin taisivat palata ns. päräyttäneenä eli tulivat moottorin avulla kotiin.

Kuvia kesän kisoista on tällä hetkellä kerääntynyt lähes pyöreät 1000 kappaletta, joista ei tosin ole julkaistu kuin murto-osa.

Scroll to Top