Torstai 19.4.2012 – viimeinen aamu ja kotimatka
Vein vielä osan tavaroista Karin KIA:n perään viinitötsien seuraksi ja liityin Mikan seuraan aamiaiselle. Hämmästeltiin miten LUX jaksaa pitää vuodesta toiseen aamiaisen täsmälleen samanlaisena. Missä hedelmät? Miksi aina samoja leivänpäällisiä ja leipiä? Miksei mehu tai teet vaihdu? Luulisi että henkilökunnalla alkaa siepata tehdä tuhantena aamuna peräkanaa sitä samaa.
En kehdannut ottaa kuvaa aamupalapöydästä, mutta tässä (itselle muistilapuksi) mitä pöydästä löytyy, aamusta toiseen: suklaamuroja, cornflakseja, mysliä, hilloja, maksamakkaranappeja, sulatejuustonappeja, voinappeja, valkoisista jauhoista tehtyjä pitkulaisia sämpylöitä joiden kuori murenee ympäriinsä, hiivaleipäviipaleita, maustamatonta jugurttia, kinkkua, makkaraviipaleita, juustoviipaleita, keitettyjä kananmunia puolikkaina, vihreää paprikaa palasina, tomaatin kappaleita, paistettua punaista makkaraa ja vaaleampaa jauhomakkaraa, joskus pekonia tai pekonin kappaleita munakokkelissa, paistettuja (hyydytettyjä, pyöreitä ja paksuja) häränsilmiä (siis kananmunia), kahta erilaista marjateetä, tavallista teetä, laihaa kahvia ja vettä joka on jollain tiivisteellä värjätty keltaiseksi (kutsuvat sitä varmaan appelsiinimehuksi).
Tämän reissun jälkeen on pakko ruveta tekemään salaatteja ja syödä vihanneksia, niitä oikein kaipaa. Pojat oli käyneet kerhon puntarilla Nitrassa joku päivä sitten ja moni oli kerännyt muutaman kilon lisää painoa. Itsellä suunta on ollut toinen, ilmeisesti johtuu siitä että liityin Racing Imodium Teamiin ja keskustelut vatsan kanssa jatkuu edelleen. Pistän muuten vatsanpurujen syyksi sen U Krbassa syödyn possun, joka oli arveluttavan vaaleanpunainen. Eihän sillä ylenmääräisellä viinillä, oluella ja Metaxalla ja vähäisellä veden juomisella ole mitään tekemistä tämän kanssa, ehei!
Kotimatka meni oikein hyvin, ei olisi tarvinnut stressata ollenkaan. Jossain vaiheessa alkoi haikeus hiipiä mieleen, mutta onneksi matka on ollut pitkä ja on aika mennä kotiin. Lento tuli kentälle kuuden aikaan iltapäivällä ja olin taas viiden tunnin kuluttua viemässä miestä kentälle. Nyt on vuorossa omaa rauhaa ja paluu arkeen.
Hmmm, onks pakko olla kotona jos ei tahdo? Ja miten sitä osaa olla kun päivässä pitää tehdä muutakin kuin hillua lentokentällä ja miettiä missä söisi illalla. Ja tuleeko järkytys ravintolassa kun kaikki on niin kallista? Ehkä se tästä, kun pääsee taas joskus kentälle.
Oli mukava reissu, kiitos seurasta. Katjan blogi päättää tähän – Nitran osalta.
Se joka tahtoo, keksii keinot.
Se joka ei tahdo, keksii selitykset.