Tiistai 15.5.2012 – kisatehtävällä!!!!

Toukokuun puoliväli, niin se aika menee vauhdilla. Kari ja Johanna saapuivat mökille viime yönä kolmen aikaan, Kari oli ollut poikien kanssa katsomassa Suomi-Kazakstan lätkäpeliä Hartwall Areenalla.

Päivä alkoi aurinkoisena, mutta jonkun verran tuuli vielä heilutteli puita. Nyt itse asiassa kävi niin, että avustelin T8:n ilmaan, mutta DD jäi avustelematta – onneksi Johanna on paikalla. Nimittäin meikäläisen pesti oli RA:n kakkospilottina eli pääsin elämäni ensimmäiselle kisatehtävälle – ja toiselle matkalennolle. Pituutta tehtävällä oli 390 km. Käytännössä en tietenkään lentänyt, vaan istuin takapenkillä kameran kanssa. Päivän kuvissa on muutama hyvä otos ja loput kertokoon tarinaa mitä taivaalla tapahtui.

Lähdettiin aivan viimeisenä ilmaan, alussa taisteltiin että päästäisi ylös hinauksen jälkeen. Nousun aikana takapenkilläkin tuli melkein hiki, kun tarkkailin ulkona menevää muuta liikennettä. Erityisesti jäi mieleen kun pyörittiin samassa nostossa NIL-teamin kanssa, välillä muut koneet (erityisesti N8) oli todella lähellä. Wille sanoi että tämä on aivan normaalia ja kaikki menee hyvin kun pitää silmät auki. Koska pilotti oli tilanteeseen tyytyväinen, räpsin kuvia turvallisin mielin.

Tehtävä meni ensin itään Koskenniskalle ja Artjärvelle, Nastolan ohi mennessä hämmästelin keskustasta tulevaa savupatsasta, palokunta oli jo paikalla. Yksi asuin/liikerakennus oli tuhoutunut palossa. Tässä vaiheessa lennettiin lähes sinisen taivaan alla ja pääteltiin merituulen vaikuttaneen jo keliin. Siitä jatkettiin matkaa Lahden kupeeseen Hollolaan, jossa alkoi olla jo mukavasti pilviä. Tässä vaiheessa alkoi jo nälkä kalvaa suolissa ja pidin lounastauon, eli sain syödä sämpylää omassa näköalaravintolassa 1400 m korkeudessa.

Hollolasta suunnattiin Kiikalaan, ja yhtäkkiä Willen veli Päki tuli 2W:llä meidän yläpuolelle ja jäi liitämään oikealle puolelle. Ajettiin jonkun aikaa yhtä matkaa, ja taas mieleen tulvahti mukava olo, näin lentäjät pitää hauskaa – lentämällä yhtä matkaa. Yhtäkkiä radiosta kuului Päkin ääni ”tässä”, ja Arcus nousi taas pilvirajaan ja jatkoi matkaa paremmissa korkeuksissa. 2W jatkoi omaa matkaa aika pian sen jälkeen. Tässä vaiheessa meidän alapuolella kaarteli myös N2 (Timo Pankka). Kun oltiin käännetty Kiikala, radiosta kuului Timon ääni joka kertoi N2:n menevän Kiikalaan laskuun.

Käytiin vielä kääntämässä Ypäjä ja lennettiin pariin otteeseen TI:n (Seppo Taipale) kanssa samassa nostossa, yleensä me oltiin yläpuolella. Pysyttiin koko matka mieluummin korkealla kuin riskeerattiin korkeudessa, ettei moottoria joutuisi käyttämään turhan kaukana, tai mieluiten ei ollenkaan. Yritettiin myös seurata hyvännäköisiä pilviä, jotka eivät toimineetkaan niin kuin olisi voinut olettaa. Keli ei kuulemma ollut niin selkeää kuin sunnuntaina oli ollut. Reitin aikana etupenkiltä kuului ”muutamaan” otteeseen äänekkäitä ärräpäitä, ja nostossa lentäminen olikin välillä aikamoista tempoilua. Termiikkiennusteessa oli näkynyt mustia pisteitä, jotka tarkoittavat että nostot voi olla puuskaisia ja repaleisia. Tai niin minä sen ymmärrän, sillä siltä se juuri tuntui. Meillä on ollut perheen oma termi mustille pisteille (äiti tietää mitä se tarkoittaa), mutta nytpä niille pisteille on toinenkin käsite.

Matkan aikana ei siis nähty muita samanlaista konejoukkiota kuin alussa, ja oli hauskaa ja omituistakin että yhtäkkiä veljesten lentoradat kohtasi reitillä, vaikka tilaa tuolla taivaalla on niin paljon. Mutta muut karkasi meiltä alussa ja näin päivän sijoitus oli 15.

Täytyy sanoa että purjekone on todella kaunis, ja erityisen kaunis se on kun on itse taivaalla ja katselee toista konetta läheltä. Kauneutta korostaa auringon säteet ja varjot jotka leikkii koneen pinnalla. Vielä kun koneessa on tuttu ystävä jonka kanssa liidetään pilvien alla samaan suuntaan, täysin luottaen toisen reittivalintoihin, siitä syntyy lämmin ja ylevä olo jota on vaikea kuvailla. Se on osa sitä lentämisen riemua.

Lento päätyi reippaaseen 200 km/h vauhtiin, ja tehtiin oikein hyvä lähestyminen. Kameran putki oli aivan väärä tässä vaiheessa ja tyydyin vain ihastelemaan ohi kiitävää tuulipussia ja parkkeerattuja koneita. Hyvä reissu, vaikka pilotti kirosikin äänekkäästi hankalaa keliä vielä pitkään laskeutumisen ja koneen pysäköinnin jälkeen.