Maanantai  6.8.2012 – Motel 6

Aamiainen oli edellisen toisinto, ainoa vihreät asiat oli fruit loops-murojen vihreät renkaat ja vihreät pussiteet. Omenat oli niitä samoja punaisia, ne tosin näytti siltä että ne oli tuotu esille joskus Juhannuksena.  

Puuroa vai ehkä kuitenkin jotain muuta…?

Kävi myös hauska juttu: hämmästelin taas kaikkea keltaista ruokaa joka oli tarjolla. Lämpölampun alla oli leipäsiä, joita me sanottaisi skonsseiksi, mutta paikalliset kutsuu nimellä bisquit. Katsoin kun edellä ollut täti pisti pari skonssia lautaselle ja mätti  niiden päälle harmaata paksua sössöä, joka myös tuli lämpöaltaasta. Sen verran epäluuloinen olin, että kysyin aamiaista järjestelevältä tarjoilijalta mitäköhän kyseinen puuro mahtaa olla. Mietin että pitäisikö sitä syödä lusikallinen vai kulhollinen… Täti kertoi sen olevan kastiketta – gravy. Vieressä oli toinen rouva, hotellin vieras, joka sanoi että se menee suoraan tänne ja taputti takapuoltaan. Olihan sitä pakko maistaa ja hyvää se oli. Päki ja Wille oli jo syöneet aamiaisen, ja kun hämmästeltiin taas tuoreiden vihannesten puuttumista, pojat kehuivat hyvää lesepuuroa jota oli ollut lämpöaltaassa. Kun kyselin mistäköhän oikein mahtoi olla kyse, koska puuroa ei ollut sattunut silmään, tajusin että puhutaan siitä kastikkeesta. Kerroin sitten hihitellen että kyseessä ei ollut lesepuuro. Onneksi pöperö oli ollut hyvää! Jälkeenpäin opin että kyseinen “gravy” on etenkin Texasilainen käsite: siihen tulee rasvaa, jauhoja, suolaa, pippuria ja makkaran tai pekonin palasia.

Hotellin allasta ei ehditty missään vaiheessa kokeilemaan. Harmi, sillä tämä yö oli kyllä sen verran kallis ($192 per huone) että kaikki mukavuudet olisi pitänyt käyttää hyväksi…Joku seurue oli ollut pulikoimassa yöllä kun menin nukkumana, aidat varmaan oli heille vain hidasteita.

Uloskirjautuminen – jotain jäi

Tähän pitää kirjoittaa muistoksi ihan pieni tapahtuma, joka olisi voinut päätyä huonomminkin, mutta onneksi maailmassa on kilttejä ihmisiä. Oltiin lähdössä hotellilta heti aamiaisen jälkeen pois. Huonevaraukset oli tehty minun nimellä booking.comista, ja yöllä molempien huoneiden ovien alta oli sujautettu lasku ”Quick check-out”, joka oikeastaan oli kuitti. Hetken tutkiskelun jälkeen tajusin että jos en ole ostanut mitään huoneen laskuun kuitin kirjoittamisen jälkeen, voisin poistua huoneesta ja homma laskutettaisi varauksen yhteydessä annetulta luottokortilta. No, koska olin varannut kaksi huonetta (en suostunut nukkumaan lisävuoteella ;), uloskirjautumisen aikaan menin respan tiskille tietysti kahden kuitin kanssa, molempien huoneiden siis, pojat oli jo palauttaneet omat avainkortit. Hieman meinasin mennä sekaisin mistä oikein on kyse, kun hotellin virkailija ojensi tiskin toiselta puolelta minulle luottokortin jossa lukee Pekka Halonen ja sanoi kiitos, kaikki kunnossa. Eli hetkinen, mitä on tapahtunut, kuka on maksanut ja mitä? Kortin omistajan nimi on tuttu, mutta miksi kortti oli nyt tässä? Respan virkailija selitti että huoneet oli veloitettu minun luottokortilta ja Päki vain oli sattunut jättämään oman luottokorttinsa hotellin avaimen sijaan respan tiskille. Aamu oli kuuma ja auto oli jo oven edessä odottamassa kun pääsin ulos, Wille ajoi ja Päki auttoi kassin takakonttiin (olipa hienoa palvelua!), ja hämmästyi suuresti kun ojensin luottokortin takaisin omistajalleen. Selitin mitä oli tapahtunut ja Päki kaivoi lompakosta luottokortin kohdalta hotellin avaimen. Onneksi kömmähdys oli sattunut turvallisessa ympäristössä. Itse kaivelin hetkeä myöhemmin yhden paidan taskusta Country Innin hotellin avainkortin, joten ei tämä nyt kovin epätavallista ole…

Briefingissä

Päivän ohjelmassa oli ensimmäinen briefing, joka pidettiin Southwest Texas Junior Collegen jumppasalissa. Piloteille ja joukkueenjohtajille oli omat tiimipöydät jumppasalissa, kilpailunjohtaja ja tehtävänantaja esiintyi lavalta ja muu ”rupusakki” sai mennä lehterille eli katsomoon istumaan. Voi sanoa että halli oli ”vähän” lämmin, Fahrenheiteja oli varmaan saman verran kuin Celsiuksia tulikuumassa saunassa. Poiketen kaikista muista tiloista joissa kävin viikon aikana, tämä oli ainoa joka ei ollut tehokkaasti ilmastoitu.

Briefingissä oli kuitenkin taas aika moikata tutuja pitkän ajan takaa, ja sitten kiivetä katsomoon. Harmi vaan ettei Peter Harvey tunnu muistavan ikinä, sen sijaan vain hymyilee kohteliaasti. Pitää varmaan tehdä ensi tapaamisella jotain tosi repäisevää. Täällä briefingissä kerrataan edellisen päivän voittajat, ja päivävoittopalkinnot viedään suoraan voittajien pöytään. Sen lisäksi luetaan luokkien tilanteet eli ketkä ovat kunkin luokan kolme parasta. Kuitenkin joka välissä taputetaan, ensin yksittäisille voittajille kun nimi sanotaan ja sen jälkeen vielä yleistaputukset. Mietin itsekseni että näinhän meilläkin toimitaan. Mutta jotenkin taputuksia voisi jotenkin järkeistää, ettei mene maku aplodeista. Vai olenkohan vaan hapan akka joka ei jaksa taputtaa kädet punaisena joka välissä.

Kisojen säämies oli myös ihan tehokas, mutta Wille ainakin kommentoi että jutut on välillä kuin oppitunteja. Ehkäpä MM-kisoissa ei enää tarvitsisi luennoida niin perusteellisesti. Mutta itse tykkäsin loppuyhteenvedosta eli diasta jossa oli kaikki tärkeät lämpötilat, korkeudet ja vastaavat tiedot nähtävissä yhdellä silmäyksellä.

Tutustuin Hannahiin viime vuonna Musbachissa, joka tuli nyt näihin Uvalden MM- kisoihin töihin. Hannah oli lattiatasolla ja selkeästi etsi josko löytäisi jonkun tutun katsomosta. Löydettiin toisemme juuri samalla hetkellä, Hannah kiipesi ylös ja taas oli halausten aika :-)

Täällä hinausten alkamisajankohta ilmeisesti tiedetään hyvinkin tarkkaan jo aamulla. Ehkäpä siksi koska tiedetään missä lämpötilassa nostot alkaa ja säätila oli aina (lähes) käytännössä sama. Päivän lämpötila aamuisin heitteli muutamalla Fahrenheitilla, aamuisin oltiin jo nopeasti 80 asteen paremmalla puolella eli yli meidän hellerajan ja päivisin huideltiin 100 asteen tienoilla eli yli 37 asteen.

Briefingin jälkeen oltiin isolla teltalla hämmästelemässä päivän käytäntöjä ja taas mietittiin missä kaikki on. Vastaus: ilmastoiduissa tiloissa tai uimassa, jossa meidänkin olisi kannattanut olla. Pojat onneksi keksi tavan viilentää itseään ja hämmästelin suureen ääneen kun ensimmäiset oluet sihahti auki jo yhdentoista aikaan. Hymyilin vaan että ainii, nyt ollaan lomalla. Taisin itsekin sihauttaa yhden auki, toki katsoin olkapäiden yli vahtiiko kukaan, esim. huono omatunto, mutta mitään ei onneksi näkynyt.

Päivällä käytiin myös ostamassa tarpeellisia asioita: Katjalle punottu stetson (punottu jotta ilma kiertää ja stetson koska ollaan Texasissa), suihkusaippuaa (Oil of Olay), koko porukalle 50 suojakertoimista aurinkorasvaa ja pojille myös hatut…Päki näytti tosi hyvältä mustassa kotsassa, mutta miehen järki sanoi että musta hattu ei ole hyvä auringossa, ja se vaihdettiin samanlaiseen joka otettiin Willelle. Lopun viikkoa sitten kentällä tepasteli kolmikko: nainen isossa stetsonissa ja veljekset samanlaisissa hatuissa joissa oli pienempi lieri. Harmi vaan ettei omiin varastoihin päätynyt yhtään kuvaa itsestä texasilainen $8 punottu stetsoni päässä…eikä tainnut pojistakaan tulla yhtään kuvaa hatut päässä. Harmi.

Hinauksia katsomaan

Hatut päässä ja aurinkorasvaa naamassa painuttiin sitten katsomaan hinauksia. Meinattiin mennä gridiin kävellen, mutta liikennettä vahtinut täti sanoi, ettei hän voi sallia sitä koska ollaan kävellen liikkeellä. Täti tarkasti badget myös siinä vaiheessa, jonka Hannah oli onneksi tehnyt minulle ja hyvissä ajoin. Huom, meidän kaikkien tiedot oli annettu aikoja sitten organisaatiolle, mutta Päkin ja Willen badgeja ei saatu koko kisan aikana… Kovasti selitettiin Suomi-tiimistä, Hannahista jne., mentiin kuitenkin kiltisti takaisin autolle ja sitten päästiin kentälle. Gridissä oli todella kuuma, täällä aurinko paistaa aika pystysuorassa ja tuntui esim. että jalkapöydät jotka on sandaaleissa, vain tirisee kuumuudessa ja paistuu punaiseksi nanosekunneissa. Vaikka olin levitellyt joka puolelle huolella 50 suojakertoimista aurinkorasvaa, kuumuuden takia oli pakko pitää jalkoja aina siipien varjossa kun vain voin. Mutta koska aurinko paistoi suoraan ylhäältä, jalat piti olla heti siipien alla jotta varjosta oli jotain hyötyä. Seisoskele siinä sitten reidet kiinni siivessä. Heh. Ei muuten jalkapöydät palaneet.

Koneet lähti kahdesta lähtöryhmityksestä, 15 m ja 18 m pääradalta ja Avoin luokka rullaustieltä. 15 m ja 18 m gridiin pääsi autolla isolta teltalta käsin, mutta avoimen luokan gridiin pääsi joko ylittämällä jalan gridien välissä olevan alueen (jota ei enää saanut ylittää kun hinaukset oli käynnissä) tai ajamalla autolla kentän ulkopuolelta ympäri toiselle puolelle. En tosin ymmärrä vieläkään miksi gridistä toiseen ei voinut mennä hinausten aikana, koska hinauskoneetkaan ei laskeutuneet gridien väliin.

Joka tapauksessa koneet vietiin radan molemmin puolin nokat kohti rataa valmiiksi hinausryhmitystä varten ja puoli tuntia ennen hinausten alkua koneet siirrettiin radalle. Pilotit piti tätä käytäntöä erittäin kätevänä, koska sitten ”ei tarvitse siirtää muiden koneita edestakaisin”, mutta kyllähän siinä oli pakko siirrellä toisten koneita kun oma kone piti saada kahden muun väliin, ihan samalla tavalla kuin mielläkin. Parempi peruste tälle käytännölle olisi voinut olla se, että muiden koneiden omistajat on paikalla siirtämässä omaa konettaan tarvittaessa eteen tai taakse mikäli tilaa tarvitaan, ja siten ei tarvitse koskea toisten kilpailuvälineisiin jotta oman koneen saa siirrettyä paikalleen.

Hinaukset hoidettiin Agwagoneilla ja Pawneeilla (tuli oikein kotoisa olo), sekä muutamalla pienemmällä koneella, kuten Cessnoilla. Jokaiselle kisakoneelle oli vedetty valmiiksi oranssi hinausköysi, joka räyskäläläisittäin oli lähes pyykkinarun luokkaa. Tuntuivat silti toimivan hyvin. Hinauskoneet pudotti köyden aina ennen laskeutumista, kone tuli hinausryhmityksen eteen, uusi köysi laitettiin kiinni jonka toinen pää oli jo kiinni kisakoneessa ja taas mentiin. Hinaukset hoitui aika ripeästi, sanotaan normaalin ripeää vauhtia, ei mitenkään erityisen vauhdikkaasti siis. Gridistä päästiin hikisinä pois, onneksi Suomi-tiimi opasti että pian on aika lähteä altaalle, ja kutsuivat meidät mukaan. Jossain vaiheessa testattiin myös ison teltan tarjoomuksia, yhdessä nurkassa oli tosiaan baari josta sai erilaisia oluita $3 hintaan sekä vesipulloja vähän edullisemmin. Toisesta nurkasta sai kokista ja muita limonaateja taalalla, sitten kolmannessa nurkassa oli muistoesineitä ja teltan päädyssä liikuteltava ”catering-vaunu” Taste of Texas. Testasin tacon fajitas-lihalla ja pico de gallolla, lisukkeena avocadoa ja juustoa, ja sen ainoa vika oli että sitä oli liian vähän.

Motel 6

Hinausten jälkeen päätettiin mennä kirjautumaan hotelliin sisälle ja Motel 6 löytyi päätien varrelta, heti suomalaisten asuttaman Quality Innin vierestä. Meillä oli oikein perusmotelli joita näkee elokuvissakin, tosin huoneiden sisustus oli aika moderni. Päkikin sanoi että ”en ehkä ottaisi kotiin näin oranssia seinää”. Huone oli valtaisa verrattuna mihin tahansa normaaliin hotellihuoneeseen, siinä oli kaksi parisänkyä, kaksi istuinryhmää, kylppärin lavuaari oli hassusti takaseinällä heti kaiken kansan nähtävissä, sekä kulmauksessa ihan hyvän kokoinen jääkaappi sekä mikroaaltouuni. Veski ja amme oli ihan normaalit ja lukittavan oven takana. Asumus siis ihan kunnossa. Eräät tosin valitteli sängyn kovuutta.

Luulin myös että huoneiden hintaan olisi sisältynyt aamiainen, mutta toisaalta en olisi jaksanut syödä niitä valkoisia ja keltaisia asioita joka aamu, en vaikka ne sisältyisi huoneen hintaan. Toisessa huoneessa piti varauksen mukaan olla minikeittiö – kitchenette, mutta respan virkailija ilmoitti ettei sellaista huonetta ole vapaana. No, tuskinpa me oltaisi mitään kokkailtukaan viikon aikana. Onneksi huonehinta oli ilmoitettua edullisempi. Saatiin vierekkäiset huoneet, pojat huoneessa 107 ja minä 108. Huoneiden välissä oli ovi, ja pidin oman oven suurimmaksi osaksi auki, paitsi yöllä tai jos olin suihkussa. Aina välillä visiteerattiin toistemme puolella sopimassa logistiikasta, mutta oltiin aina poikien puolella kun istuttiin iltaa. Kamoja purkaessa matkalaukusta löytyi pieni Toblerone-patukka, joka oli annettu lentokoneessa välipalaksi. Se vaan oli viettänyt päivän lämpimässä takakontissa ja oli muuttunut nestemäiseksi. Onneksi oli pysynyt sisällä paketissa.

Altaaseen pulahdus teki tosi hyvää, allas oli onneksi kunnon kokoinen ja ympärillä riittävästi tilaa lämmenneelle kisajoukkueille, sekä meille vahvistuksille. Kelluttiin mm. uimapatjoilla, itse en malttanut olla häiritsemättä muita, vaan lapsena opittu leikki ”kuinka saan pudotettua sut patjalta” on jäänyt ilmeisesti syvälle ja viattomat uhrit sai niellä kloorivettä jos eivät olleet varovaisia pudotessaan patjalta. Joukkueenjohtajaa en kehdannut häiritä, joka tuntui vetävän lippiksen naamalle ja ottavan päiväunet aina uimapatjalla. Levätkööt, raukka, raskaan työn raataja :-) Mutta olihan se hauska nähdä kun joskus vakavana kulkeva kapteeni pidättelee hihitystä ja yrittää kavuta uimapatjalle. Se oli sen verran hykerryttävä näky, että patja piti aina välillä kaataa. Tosin kapteeni tuntui luovuttavan aina yhden kaadon jälkeen. Ihmiset on nykyään niin turhan hillittyjä, etten oikein saanut vastakaikua tälle leikille. Tai ehkä oon vaan liian vanha, voivoi. Hmm..toivottavasti kellekään ei jäänyt traumoja siitä että vettä oli väärissä rei’issä, sehän kuuluu vesiurheiluun ;-) Patjalla kelluessaan Jere herätti huomiota tasaisella rusketuksella ja keräsi kehuja muiden maiden tiimien jäseniltä. Tosin huomion antajat sattui olemaan miehiä…mutta kyllähän Jere poikienkin kommentit kestää.

Altaalla nautiskelun jälkeen käytiin kentällä katsomassa maaliintuloja ja opittiin, ettei teltassa todellakaan ole ketään tai ainakaan ketään sellaista jonka tuntisi ja jonka kanssa voisi muistella menneitä kisoja tai yhteisiä kisamatkoja. Lisäksi käytiin ”vaihteeksi” Walmartissa, jossa oli jo asioitu ties kuinka monta kertaa. No, onhan paikka auki 24 h, joten sitä kelpasi käyttää hyväksi. Koska aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan, ostettiin jogurtteja (Activiaa, hmm), nippu banaaneja, vettä, sekä appelsiinimehua. Täysin riittävä setti muutamaksi aamuksi.

Illalla käytiin kolmestaan testaamassa taas Applebee’s, koska tiedettiin missä se oli, ja koska eilisen ruokailu oli mennyt vähän metsään ja haluttiin antaa paikalle toinen mahdollisuus. Masut oli ilmeisesti täynnä hyvää texasilaista ruokaa jo ennestään, koska kaikki päätyi tilaamaan ”Painonvartijat” listalta eli annoksen jossa on alle 550 kcal. Itse tosin pidin kaloritasapainosta huolta ja vaihdoin yrttiperunat ranskalaisiin. Nythän ollaan lomalla :-P Oltiin tietysti autolla liikkeellä ja Wille ajeli urheasti takaisin motellille. Onneksi tie oli suora. Ei sillä, että Wille olisi ollut huppelissa, vaan jos olisi itse pitänyt ajaa autoa vielä lähes tuntemattomalla – vaikkakin suoralla – tiellä, pimeässä ja muutaman lasillisen jälkeen, olo ei olisi ollut ihan mukava. Jottei Wille olisi joutunut olemaan ihan kuivin suin, ja koska jet lag vielä vaikutti, saatettiin nautiskella pienet mukilliset viskiä ja jekkua ennen nukkumaanmenoa, ihan vaan sen kunniaksi että oltiin päästy lopulliseen majoitukseen eikä vielä väsyttänyt.