Tiistai 7.8.2012 – kisaturisteilua
Aamulla alkoi tuntua siltä että on pakko päästä liikkeelle, ja kun kävin sanomassa pojille huomenta, Päki kertoi käyneensä jo kävelyllä ja Willen olevan juoksulenkillä. Kävin sitten itsekin tutustumassa hotellin vierestä lähtevään asutusalueeseen, alueen tiet oli perinteistä n. 200m x 200m ruutukaavaa (jos joku kertoo oikean korttelin mitan niin päivitän sen tähän). Talot oli aika heppoisen näköisiä, jotka varmasti lähtisi liikkeelle jos tulisi tornado tai vastaava luonnon myllerrys. Talot ja autot oli sitä hienompia ja isompia mitä lähempänä talo sijaitsi pääkatua, ja pihat unohdettuja ja talot rähjäisiä mitä kauemmaksi meni. Pidemmällä olevissa taloissa oli myös jouluvalot edelleen asennettuna, joka tosin sinänsä on perusteltua sillä että täällähän pimeä tulee jo siinä yhdeksän aikaan. Talojen pihoilla ei tosin ollut ketään, muutamaa räksyttävää koiraa lukuun ottamatta, niin ja yksi ujo kissa löytyi myös. Puikkelehdin katuja sitten sinne tänne ja kun käännyin takaisin, mietin miten oikein löydän sen meidän hotellin poikkitien koska kaikki kadut ja kadunkulmat näyttää ihan samanlaisilta, STOP-merkkejä myöten, kaikki risteykset oli tasa-arvoisia. Löysin kuitenkin perille ihan hyvin.
Sitten mentiin briefingiin, kuten edellisenäkin aamua kuulemaan ”päivän epistolaa”. Organisaatiolla oli mukava tiedotusasia: illalla on bileet isolla teltalla, tarjolla olutta, ruokaa ja juomaa. Tervetuloa kaikki. Se oli mukava uutinen. Nimittäin sen ison teltan vieressä on myös pienempi teltta, ns. VIP-teltta. Ymmärsin että se oli ajateltu teltaksi, johon pilotit ja joukkueenjohtajat on tervetulleita aina iltaisin. Avustajat oli selkeästi hieman näreissään tällaisesta luokkajaosta. Jos vaikka mietitään suomalaisten joukkuetta, meikäläiset oli liikkeellä minimimiehityksellä eikä siinä oikein ole mukavaa jos porukkaa aletaan jakamaan ”me pilotit ja te avustajat”. Meille Willen ja Päkin kanssa oli täysin selvää, ettei meillä ole asiaa mihinkään kisaväen tapahtumiin, vaan pysytään kiltisti turisteina. Kuitenkin oli mukava uutinen että bileet olisi kaikille, ihan kaikille.
Päivä eteni kuten tähänkin mennessä, briefingin jälkeen oli aika syödä vähän välipalaa kevyen aamiaisen jälkeen. Käytiin Wendy’sissä, joka kiinnosti todella paljon ainakin minua. Tiesin että sieltä saa amerikkalaisia peruspurilaisia, Wendy’sin burgerit ymmärtääkseni onkin ihan käsite Amerikassa, kuin ruisleipä meillä. Huomattiin Wendy’sin mainos: aamiaispanini. Nam, sitä otetaan. Mutta eipä otettukaan, täti tiskin takana opasti että kello on liian paljon eikä aamiaista siis enää tarjota. Hampurilaista oli ihan pakko maistaa sitten ja olihan se hyvää, leipä vaan aikamoista valkoista höttöä, mutta ihan hyvää.
Kisapäivä käynnistyy
Hinausten aikaan oltiin toisen puolen gridissä eli Avoimen luokan lähtöryhmityksessä. Tällä kertaa myös Päki uskoi, ettei aurinkorasva ole vain nössöjä varten, vaan levitti kuuliaisesti ainetta itseensä. Gridissä hengattiin mm. hollantilaisen Francois Jeremiassen kanssa, joka lensi Quintuksella. Viime vuonna käytiin porukalla illallisella Nitrassa ja eräät puhuivat Quintuksesta ja Arcuksesta suut vaahdossa. Niin kuin nytkin. Monet muut kisapilotit on (ymmärrettävästi) lähtöryhmityksessä hieman hiljaisia ja omiin oloihin vetäytyviä ja sitä me yritettiin kunnioittaa, siksi lähinnä hengattiin niiden kanssa jotka erikseen kutsui ”tulkaa käymään meidän luona” tai niiden kanssa jotka ryhtyi juttelemaan – kuten suomalaiset. Eli toiset haluaa olla omissa oloissaan ja toiset on gridissä ihan päinvastaisia eli kaipaavat hälyä ympärilleen. Hämmästelin myös Russel Cheethamin hienoa ja yllättävän pikkuista kotiinpaluumoottoria, turbiinia, joka olisi melkein mahtunut käsilaukkuun. Hinaukset sujui taas normaalisti ja kameraihmiset metsästi dustdevilejä, nostoja joissa on muutama kilo hiekkaa seassa.
Teltalla katseltiin matkamuistotarjontaa ja hihiteltiin Päkin kanssa uskaltaisiko Wille viedä Katille tuliaisiksi t-paidan jossa luki ”save a horse, ride a glider”. Wille selitti, ettei kotiin kannata viedä t-paitaa koska niitä on jo yli oman tarpeen. Niin niin Wille, kyllä me ymmärretään… ;-) Hämmästeltiin muitakin elämän totuuksia, muun muassa sitä ettei paikallisista kaljatölkeistä tunnu löytyvän alkoholiprosenttia. Kaikenmaailman muut tiedot kyllä löytyy, muttei alkoholiprosenttia. Tätä tietoa etsittiin sitten koko viikon ajan, mutta asia ei missään vaiheessa selvinnyt. Ainoa olutmerkki josta tieto taisi löytyä, oli eurooppalainen olut. Tätä tutkimusta varten toki piti uhrautua ja juoda lakisääteisiä aina kun siihen oli mahdollisuus.
Päivällä altaalla oli uusia tuttuja, loppu Antin tukijoukoista – eli Mona ja Paula – oli saapunut edellisenä iltana San Antonioon josta Antti oli noutanut silmäteränsä. Oli kyllä tosi hauska nähdä lisää tuttuja kasvoja hieman eksoottisemmassa ympäristössä. Ja sainpahan minäkin Paulasta sopivan ikäistä seuraa vesileikkeihin. Harmi kun muut on niin vakavia aikuisia. No okei, roiskittiinhan sitä vettä jonkun verran muidenkin kanssa…
Iltajuhla
Illaksi mentiin meille tuttuun paikaan, kentän isolle teltalle. Sinne oli tuotu jo iso ruskeavalkoinen härkä, josta tuli äkkiseltään mieleen vain rodeo. Hämmästelin vaan että kuvassa on jotain väärää, ja se varmaan johtui siitä että härällä oli satula selässä. Mietin jo ettei kai meillä ole rodeonäytöstä luvassa. Kyseessä oli kuitenkin jotain paljon kesympää, härän selkään olisi saanut kiivetä turhan korkeaan hintaan. Jäi nimittäin vaikutelma ettei sillä rahalla saanut edes kierrosta teltan ympäri, vaan pelkän kuvan itsestä härän selässä. Ympäröivällä porukalla oli tietty ihan hauskaa kun näkivät kavereidensa könyävän härän selkään. Hm.
Illan juhlien ruuasta vastasi sama putiikki Taste of Texas jonka herkkuja oltiin jo testattu teltassa hengaillessa, lupaavia juttuja oli siis tiedossa. Aluksi oli iso kasa nachoja, salsaa ja guacamolea. Hitsi, nachot oli ehdottomasti parhaita joita olen ikinä syönyt, ei mitään ”puristetaan maissitöhnää muottiin” vaan ihan oikeita tortillakolmioita. Salsa ja avokadotahna oli myös lähes mieleenpainuvia. Poiketen useista muista purjelentokisajuhlista jotka olen kokenut, täällä olutta tuli koko ajan pöytään. Sitä ei tarvinnut jonottaa, vaan sitä kannettiin jatkuvalla syötöllä niille jotka sitä tahtoi. Olut oli tummaa, mutta aika kevyttä ja jännän väristä. Meille kerrottiin että se oli jotain paikallista erikoisuutta ja se ei ollut lageria (jonka ehkä olisin voinut päätellä väristäkin) vaan se oli tyypiltään bock beer. Yritin sitten kysellä että mistä oikein on kyse. Mieleen jäi tarina että kyseessä oli sama olut jota myytiin isossa teltassa myös tölkissä ja että se on Texasilaista olutta, tehty yhdessä tietyssä kylässä. Jos ymmärsin oikein, saksalaiset oli perustaneet sekä kylän että panimon. Sepä selitti miksi olut oli niin hyvää. Me Jaanan kanssa ihasteltiin että olut oli tosiaan kevyempää ja pirskahtelevampaa kuin tummat yleensä, ja ehkä jopa läpikuultavampaa, mutta eihän me mitään kaljaeksperttejä ollakaan, joten nautiskeltiin vain mausta. Muistaakseni Jaana oli kuullut termin ”cider beer”, mutta jäi sitten vähän hämärän peittoon mistä oli kyse.
Saatiin hyvä pöytä – yksi niistä meidän vakiopöydistä – ja pojat halusi pysyä siinä nautiskelemassa olutta ja odottaa että ruokajonon pää olisi lähempänä päämäärää. Siinä istuskeltiin hyvä tovi, nyt porukkaa oli moninkertaisesti liikkeellä verrattuna muihin iltoihin, sillä nyt täällä oli kaikki. Sen lisäksi bändi soitti hyvää musiikkia, muistaakseni CCR:ää jne. Suomi-tiimi saapui jossain vaiheessa sisään, arvatenkin parkkeerattuaan koneet ja lilluttuaan lämpimässä altaassa sen jälkeen. Tarjoomukset oli kuitenkin osattu mitoittaa oikein, ja tarjolla oli hodari kaikilla lisukkeilla eli sain chilidogin asiaankuuluvilla täytteillä, jalapenon, cocktailkurkkuja ja pussin sipsiä. Jalapeno oli vähän sama kuin säilötty paprika Nitrassa eli viattoman näköinen mutta tehoa täynnä. Jonon pään häviämistä odotellessa olin kuitenkin natustanut hyvän pinon nachoja, ja oltiin syöty hyvin päivällä, joten nälkä ei ollut iso. Jaana, joka ei syö punaista lihaa, sai illalliseksi olutta, nachoja ja jalapenoja. Juhlien tunnelma oli todella lämmin, ei pelkästään lämpötilan vuoksi, ja siksi voisin sanoa jopa onnistunut. Mutta harmi vaan ettei päästy tanssimaan. Lisäksi kaikki tiimit istui pääasiassa keskenään, myös Suomen joukkue käytti koko pöydän istumapaikat ja kukapa nyt meidän kanssa olisi tunkenut istumaan. Tämä on ihan tyypillistä, varsinkin kisojen alkuvaiheessa.
Kävin yksikseen ihastelemassa tähtitaivasta, jonka kuviot oli tietysti paljon eteläisemmät kuin meidän. Yksi, melkein tasasivuinen kolmio jäi mieleen ja jäin miettimään mikäköhän kuvio se mahtoi olla. Raahasin myös Willen ja Päkin katsomaan mokomaa kuviota, mutta en valitettavasti saanut vastausta. Netti paljasti että se voisi olla Etelän kolmio, joten olkoon se sitten se, kunnes toisin todistetaan. Lähdettiin ihan hyvissä ajoin pois, kun todettiin että väki alkaa harventua.
Mentiin vaihteeksi Walmartiin ja käytiin ostamassa vähän iltapalaa. Tällä kerta oli aikaa käyskennellä hyllyjen välissä ihan rauhassa, se on sitten ihme kun joillakin kaupassa otsasuoni pullistuu ja pitää ruveta paniikissa keräämään tavaraa kärryyn ja sitten viilettää kassan kautta ulos. Näin myöhään illalla hyllyjen välit oli ihan tyhjät ja avoimesti hämmästelin kaikkea valmista tai puolivalmista. Valmiiksi raastettuja juustoja metritolkulla, muutenkin sellaista ruokaa jota ei tarvitsisi periaatteessa valmistaa, mutta joka on pakattu yksittäispakkauksiin tai muuten helpoksi käyttää, kuten esim. hedelmänpalat, omenaviipaleet ja viinirypäleet. Siis viinirypäleitä muovipurkissa, sellaisenaan, ilman karaa. Kuinka laiskaksi ihminen oikein voi tulla, jos ei jaksa riipiä viinirypäleitä pois varresta? Eräs hieman laiskan oloinen tyyppi liikkui myös hyllyjen välissä ja sitä oli vaikea seurata naama peruslukemilla. Kyseinen ihminen oli selvästi jossain vaiheessa jäänyt nojatuoliin eikä sittemmin ole noussut siitä, syönyt ja nukkunut vain sen sijaan. Kulkuneuvona tällä miehellä oli sähkömoottorilla toimiva valtaisa tv-nojatuoli jonka päälle oli heitetty ruskea kangas. Avustaja sitten mätti ruokaa kärryihin pinotolkulla. Enempää en nyt kuvaile tässä, koska se ei ole kohteliasta. Mutta ensin näky nauratti ja myöhemmin vain alkoi säälittää.
Nautiskeltiin sitten iltapalaksi oliiveja, juustoa (palajuustoa), cocktailkurkkuja ja keksejä. Niin ja roseeviiniä :-)